Kontrollifriikki

Tähän mennessä syöty 421 kcal, iltapalalle jää siis n. 180 kcal

ja aamupaino oli sama 60.6 kuin eilenkin

Aamulla oli vaikea herätä. Paleli aivan hirveästi, yöllä olin taas tapani mukaan herännyt siinä 3-4 aikaan ja valvoin nälän takia ehkä tunnin. Aamulla paleli hirveästi, aamupaino oli sama kuin eilen joka ärsytti vähän sekin, joko sanoin että täällä kämpässä on helvetin KYLMÄ ja koko kehon valtasi sellainen tunne, että ei tästä päivästä tule yhtään mitään. Raahasin itseni kuitenkin vaatekaapille, pukeuduin, otin aamupalan (maitorahka mehukeitolla ja kahvi rasvattomalla maidolla) meikkasin - jonka jälkeen istuin lattialle tuhertamaan itkua hetkeksi. Edessä oli pitkä urakka istumista, prelin tekemistä, vaatii malttia ja keskittymistä ja olin niin hirveän väsynyt. Nyt lopeta se saatanan ruikutus kuului päässä sata kertaa, nousin ylös, menin kouluun ja tein sen kokeen. Päivä meni aivan autopilotilla, en ajatellut varmaan mitään kynän naputtaessa paperia kiivaasti. Olin ennätysajassa kirjoittanut neljä vastausta.

Eilen illalla tein tarkat syömissuunnitelmat viikonlopuksi, kun olen lähdössä sinne reissuun. Se oli sinänsä helppoa, koska syön paljon samoja ruokia ja kolme kertaa päivässä tapahtuvat säännölliset ruokailut on helppo suunnitella. Huomenna on tosiaan se 1000 kcal päivä, tämän päivän loput 180 kcal joko syön (ehkä omena lämpimänä kanelilla tms.. saattaa jäädä allekin) tai juon pari lasia viiniä. Kauppalista oli helppo laatia ruokalistan pohjalta. Nyt ei tee yhtään mieli syödä, maha on hullun täynnä vielä lämpimästä ruuasta jonka tein, vaikka se sisälsi vain 240 kcal, on silti jopa vähän ähky.

Onneksi tämä kamalan stressaava viikko on nyt ohi. Olen ollut niin uupunut, että joka aamu on ollut pakko vain laittaa autopilotti päälle ja suunnistaa sen avulla päivän läpi ajattelematta yhtään mitään. Sosiaalisten suhteiden hoitoa en ole jaksanut edes käyttää mielessä, uni on kärsinyt, en ole jaksanut liikkua enempää kuin sen n. puolen tunnin hölkkälenkin päivässä arkiliikunnan lisäksi ja se nyt on aivan liian vähän. 

Nyt lähdenkin pakkaamaan kamani viikonloppureissua varten. Toivottavasti saan karistettua stressin harteiltani maisemanvaihdoksen myötä ja laihdun hieman maanantaiksi. Vaikka huomenna on 1000 kcal sallittu, en tiedä käytänkö kaikkia ja toivon että siitä huolimatta maanantaiaamun paino olisi matalampi kuin tämän päivän aamupaino.. Joka tapauksessa, nyt on aika rentoutua.

Vapaus valita vastuu

Syöty 596 kcal, myös lenkki tehty ja pyöräilty ja hyöräilty

olisin tyytyväinen, mutta enää laihuus puuttuu

Tuo ylläoleva kuva motivoi minua hurjan paljon. Tiedän, että muistutan enemmän tuota after- kuvaa - mutta tiedän myös sen, että vartaloni tulee näyttämään upealta. Olen varma tästä, minusta tulee laiha. Joka ikinen kerta kun olen halunnut painaa tietyn verran, olen sen saavuttanut. Valitettavasti olen usein antanut myös otteeni lipsua ja valunut masennuksen värittämään välinpitämättömyyteen, mutta en aijo tehdä sitä virhettä enää. Kun vartaloni on hiottu läskistä puhtaaksi, aijon vaalia sitä, parannella sitä, arvostaa tekemääni työtä enkä enää heitä sitä hukkaan.

Olen muutenkin keskittynyt pitämään kaiken järjestyksessä. Tiskit, pyykit, siivoaminen, lenkillä käyminen, koulutyöt. Aikaa kavereille on jäänyt vähemmän - mutta sitä elämä joskus on. Nyt on koulussa ollut hyvinkin kiireistä, ja pakkohan ne hommat on hoitaa, että suoriudun kirjoituksiin ja niistä ulos ja saan lakin kouraan. Ylioppilasjuhlat lähestyvät, ja sitä suuremmalla syyllä on näytettävä säihkyvältä. Pakko saada kroppa kuosiin siihen mennessä, en aijo olla omissa lakkiaisissani lihava. Enkä enää milloinkaan niiden jälkeenkään, ei minua ole sitä varten tehty. Jokaisella täällä on valta itse ottaa vastuu elämästään ja itsestään tai olla ottamatta, ja minä olen sen vastuun päättänyt kantaa: jos haluan olla laiha, niin eipä sitä kukaan muukaan puolestani tee.

Lenkillä korviin pauhasi musiikkia puolet liian kovalla ja pakkanen pieksi naamaa. Pari kappaletta olivat sellaisia, että ne saivat minut haukkomaan kylmää ilmaa keuhkojen täydeltä pari kertaa enemmän kuin oli hengästymisen osalta tarpeellista, ja silmäkulmat kostuivat kylmyyden lisäksi tunteista. Se raskas olo, ne terävät sanat yrittivät ulos. Olen kantanut niitä mukanani monta päivää. Ulos niitä putoili ehkä kahden kyyneleen verran, mutta loput jäivät painamaan keuhkojeni pohjaan ja sydämen nurkkaan kuin kuumat kivet. Miten minä haluaisin puhua kanssasi - ei, ei se ole edes halusta kiinni, miten voisin - kun tämä olo sattuu niin paljon? Ja sitten sinä itket ja sitten minä itken ja minä en jaksa, sinä et jaksa, miksei vain anneta olla.

Tämä päivä oli kokonaisuudessaan hyvä, vaikka lenkillä olo olikin hetkittäin raskas. Olen juonut paljon hyvää clipperin detox- teetä ja vain vähän light- colaa, hyvä minä! Olen selannut liikaa kauniita kuvia kauniista ihmisistä ja haaveillut. Olen tupakoinut vain vähän ja tehnyt koulun eteen paljon. Opettaja muistutti ottamaan preliin eväät mukaan, mutta mielessäni naurahdin. Mihin minä eväitä? Se on vain muutama hassu tunti.

Lähden reissuun huomenna. Suunnittelen syömisiä tänäiltana etukäteen, mitään ei tule yllätyksenä. Tulee varmaan juotua myös vähän alkoholia, ostan kuivinta viiniä mitä tiedän ja kaikki lasketaan kalorisaldoon. Lupasin itselleni lauantaille 1000 kcal- päivän, jos onnistuminen jatkuu sinne asti, mutta tunne on ristiriitainen; en ehkä halua sitä. En halua syödä yli 600 kcal vaikka itselleni varta vasten viikonlopuksi lupasin.. mutta ehkä mieli muuttuu. Koska se on luvattu viikko sitten, se on sallittua.

Yks plus kaks on miinusmiinusmiinus

Syöty 580 kcal ja muistin käydä lenkilläkin

ja mä vaan onnistun ja onnistun tässä,

ainoassa asiassa jossa oon nyt hyvä

Aamupaino oli 60.8, eli laskusuuntaan kauniisti. Kaloreiden laskeminen on kuin numeroterapiaa, lenkillä käyminen puuduttaa aivot ajattelemasta mitään ahdistavaa ja kaikki stressi ulkomaailmasta jää jalkoihini ja korvissani soivan musiikin ulottumattomiin. Olen turvassa, kun näkkileipä ja kevyttuorejuusto ja kurkku tekevät 65 kilokaloria ja se plus maitorahkapurkki on 210, kynä kirjaa tiedot ylös ja aamulla vaa'an lasinen pinta jäädyttää ennestään kylmiä jalkapohjia, unesta heränneet silmät tuijottavat lukua toiveikkaana laskelaskelaske, laskethan laske, ja koko kylmä keho hypähtää ilosta kun se laskee. Ja sehän laskee, siitä pidän huolen.

Olen noudattanut kaikkia sääntöjäni ja ollut hyvinkin kunnolla. En jätä menemättä lenkille vaikka en jaksaisi, en vaikka olisi kylmä, vaikka oikeasti olisi muutakin tekemistä. Koska minä tarvitsen sitä. Tänään hölkätessäni ymmärsin, että jokaisella askeleella on väliä ja juoksen konkreettisesti kohti tavoitteitani. En ymmärrä, miksi repsahtaisin, kun vastaan siitä vain ja ainoastaan itselleni. Teen tätä itselleni, ja itse minä siitä kärsin jos tyrin. Siksi en tyri, koska minä päätänkin siitä kokonaan itse. Ainoa asia, joka on unelmani ja jonka toteuttaminen on täysin minusta kiinni, eikä mistään ulkopuolisesta tekijästä. Kerrankin voin saada juuri mitä haluan eikä kukaan muu voi ottaa sitä minulta pois. 

Olen toiminut kuin kone. Aamulla aikaisin ylös, aamupaino, aamupala, kouluun, kotiin, kirjoittamista, teetä, kaupassa käynti, siivousta, ruuanlaitto, koneelle, lenkille, suihkuun, koneelle, nukkumaan. Välillä uppoudun päänsisäiseen turvalliseen maailmaani niin, etteivät ulkomaailman asiat yllä sinne pitkillä ahdistavilla sormillaan. Se lienee huolestuttavaa, ja oikein, koska tällä tavoin minä myös jaksan. Jaksan arkea, jaksan pyörittää kaiken, kunhan saan elää juuri täällä - omien sääntöjeni valtaamassa yhden mielen valtakunnassa.

Ei nähdä voi, ei rikkoa voi

Tänään syöty 567 kcal, onnistuminen

kävin myös lenkillä ja olen pitänyt itseni liikkeessä

Ensimmäinen ajatukseni tätä tekstiä aloittaessani on, että näyttäisipä huominen aamupaino vähemmän niin saisin edes rippeen omanarvontuntoani takaisin. Tunnen olevani aivan liian suuri ja monin tavoin aivan liian huono. Mitä pienempi minusta tulee, sitä parempi minusta tulee, ja mitä nopeammin sen parempi. 

Olen kirjoittanut tänään hirveän paljon. Päässä on ollut ääretön sekamelska sotkuisia ajatuksenpätkiä, joita en ole saanut punottua yhteen. Eiliset raskaat sanat painavat niitä hyviä ja keveitä asioita yhä alas ja olo tuntuu vaikealta ajoittain. Siksi olen pitänyt itseni liikkeessä, koko ajan melkein läpi koko päivän, vältellen ajatuksiini törmäämistä. En jaksa käsitellä tätä nyt, niin minä hänellekin sanoin. Tuntuu ettei mieleni kestä mitään negatiivista, ei vaikeita sanoja eikä teräviä katseita, ei vakavaa äänenpainoa eikä pienintäkään pettymystä. Käärin itseni positiivisuuden harsoon onnistumalla omassa pikku projektissani joka päivä, haaveilen syntymäpäivästäni josta tulee täydellinen koska silloin kehoni on lähempänä täydellistä kuin se on ollut pitkään aikaan. Olkoon sisälläni sekamelska, kunhan saan taas tuntea olevani omassa kropassani kotona ja samalla pidän tuon sotkun sisälläni, on kaikki aivan tarpeeksi hyvin.

Tänään minulle tarjottiin suklaakakkua. Kerroin juuri laittaneeni ruokaa (mikä oli toki totta) ja että olen vieläkin aivan täynnä (mikä ei ollut aivan totta) ja vältin sen. Ruokatarjousten välttäminen on kuin miinaharavan pelaamista; täytyy osata painaa oikeita nappeja. Oikeasti en edes pidä suklaakakusta. Silloin on vaikeampi tilanne, kun kyseessä on jotain josta oikeasti pidän. Mutta minä pidän missioni mielessä enkä anna itselleni löysää narua senttiäkään, minun täytyy kiristää otetta niin paljon kuin mahdollista päästäkseni tavoitteeseeni, joka onneksi on aivan realistinen tällä aikataululla. Olen innoissani siitä. 

Harhautan ajatukseni kaupan hyllyille ja edestakaisin marssiviin askeliini. Kuljeskelin pitkin tavaratalon käytäviä katsellen niitä näitä asioita, ostin pari mukia, ne olivat tarjouksessa. Joka päivä vältän pysähtymistä ja teen pienimmästäkin asiasta syyn lähteä ulos, tehdä jotain. Käyn koulussa, kaupassa, lenkillä, kaupassa taas (päätin palauttaa pullot), kaverilla, kävelen pidemmän kautta kotiin, vien illalla roskat.. kun jalkani eivät pysähdy, ajatukseni ehkä pysähtyy ja raskaat asiat pysyvät siellä alhaalla eikä minun tarvitse käsitellä niitä juuri nyt. Kaikki on ihan tarpeeksi hyvin, kun keskityn tähän.

Kun kukaan ei näe millä itseni suojaan, he eivät voi sitä rikkoa.

Kyynelkasvoin

Tänään olen syönyt 620 kcal, käynyt kävelylenkillä päivällä ja hölkkä/kävelylenkillä illalla. Onnistuminen, jälleen.

Illalla painavia sanoja ja raskaita kyyneleitä, myönnän itselleni etten jaksa tätä, saat minulle syyllisemmän olon kuin kukaan koskaan. Tiedän ettet varmaankaan tarkoita, mutta se sattuu silti, ne painavat sanat, painuvat ihon läpi ja työntyvät ulos itkuisina nytkähdyksinä ja tukahdettuina parahduksina. En jaksa, en jaksa, en jaksa, se ei ole minun syyni eikä sinun syysi joten älä vieritä sitä tänne, minä en vain nyt jaksa. Tämä on liian vaikeaa. Minä en tarkoita sinä et kai tarkoita ja molempiin sattuu, olen tähän niin väsynyt. Ja jossain syvällä pieni itsetunnon ääni sanoo, ettei minua saa kohdella miten tahansa. Ja välillä tunnen, että sinä et minua arvosta. Se sattuu. Toivoin ehkä enemmän.

Tämäkin on helpompi kestää kun tiedän, että olen syönyt rajoihini. Ostin tänään vaa'an, pakkohan se oli heti kokeilla ja päivällä paino oli 61.2, aivan hirveästi liikaa. Enemmän kuin olen painanut koskaan. Hävettää myöntää, että kesän aikana lihoin paljon koska elintavat vain luisuivat käsistä, ruokailun säännöllisyydestä ei ollut tietoakaan, juotua tuli paljon ja söin mitä nopeasti sain hankittua. Se oikeasti riittää. Turha itkeä että yhyy olen läski, kun en ole asialle mitään tehnyt. Nyt on tehtävä u- käännös sinne toiseen suuntaan, siihen suuntaan, jossa vaaka laulaa 55 kiloa, sitten 52 ja sitten ehkä hieman vähemmänkin. Yritän pudottaa kilon viikossa tai enemmän. Uskon vahvasti onnistuvani. Tätä blogia ei herätetty eloon epäonnistumisten vuoksi, vaan siksi, että tämä on niitä harvoja asioita joissa minä olen voi niin taitava. Ehkä itselleen arvoton, ei tarpeeksi hyvä, ei riittäväkään, mutta laihduttaa minä ainakin osaan. Puran kaiken negatiivisen tähän ja saan ulos jotain positiivista. Pian hymyilen peilikuvalleni, joka on vähemmän ylimääräinen, ajatuksenkeveä ja ennenkaikkea minun. Tämä kroppa ei tunnu omalta.