Kummallista

aamupaino 56.2 ja hymy kasvoilla

pitkä yö takana jota kai pitäisi katua

mutta minä en kadu enää mitään

antaa kaiken vyöryä ylitseni

Eilen rikoin kaikkia itselleni asetettuja sääntöjä; ahmin, oksensin, illalla join kolme kevytsiideriä. Oksensin kaiken mahahappoja myöten ja otin illalla nesteenpoistajia. Aamulla paino oli onneksi pudonnut, ei noussut. Vähäinenkin määrä alkoholia nousi päähän, leijuin puolihumalaisessa olotilassa ja unohdin hetkeksi kaiken. Tunsin niin hirveän paljon, mietin onko tämä kaikki väärää ja miltä minusta kuuluisi tuntua ja miten minun tulisi käyttäytyä enkä jaksakaan, annan itseni pudota yhdestä tilanteesta toiseen vapaapudotuksella, täysin painovoiman vietävissä. Kontrollia minulla tuntuu olevan tasan tarkkaan syömiseen ja välillä ei siihenkään kuten eilen nähtiin kaikki muu menee miten menee ja antaa mennä, koska niin kauan kuin laihdun, kaikki on päässäni hyvin.

Tänään olen syönyt yhden proteiinipirtelön enkä syö enää muuta, koska parin tunnin päästä tulee kaloreita, yllätys yllätys, siidereistä ja/tai valkoviinistä enkä halua yhtään enempää energiaa elimistööni kuin mitä niistä tulee. Halpa humala myös, kun ei syö alle.

Ja samalla tunnen, tunnen niin paljon. En voi pysyä itseeni käpertyneenä, olen äänekäs, puhun, hengitän ja tunnen, niin paljon että keuhkoja puristaa kaikki se tunteen määrä. Lämmittää sisältä ja tuo turvaa ja samalla pelottaa, miten tässä näin kävi, kaikki ajatukset ja tunteet ovat yhtenä mutkikkaana labyrinttinä josta en löydä ulos enkä haluakaan. Silitän hiuksia ja sanon etten voi luvata mitään ja samalla toivon että voisin enkä voi kuitenkaan, tiedän täysin miltä minusta tuntuu enkä ollenkaan, olen löytänyt itseni perille puolimatkaan hakoteille.

Elämä on kummallista, perin kummallista.

Pitkä ja harmaa päivä

Kyllä se paino tippuu

koko ajan

samalla kun räntää tippuu taivaalta kadulle

tai kyyneleitä poskille

Tämä päivä on ollut pitkä. Se on ensimmäinen adjektiivi, joka tulee mieleeni kun mietin lukuisia kuluneita tunteja. Seuraavia sopivia voisivat olla painava, harmaa, sumuinen, surullinen. Jouduin puhumaan tänään paljon siitä mitä sisälläni virtaa eikä se ole koskaan helppoa päästää sitä virtaa ulos. Halusin tämä suhteen toimivan, toivoin sitä, mutta minusta ei ole yrittämään enempää tekemään sen eteen mitään. Tuntuu, että näiden teiden ei ollut tarkoitus jatkaa samaa matkaa. Sanat ovat painaneet sisälläni kauan, olen kantanut niitä mukanani kuin kiviä repussa mutta en ole uskaltanut purkaa taakkaani, jonka paino on lisääntynyt jokaisen kuljetun metrin jälkeen. Eikä se ole reilua toisellekaan, mutta olen pelokas, raukkamainen. Puhun kyllä paljon niin kauan kuin ei tarvitse paljastaa itsestään mitään. Sitten vaikenen. Useimmiten, jotkut ihmiset tekevät tähän poikkeuksen. Toisille korville on helpompi puhua kuin toisille.

Jotenkin kuitenkin kyynelten, katkonaisen hengityksen ja pettymyksen seasta sain sanottua mitä halusinkin eikä maailma kaatunut sittenkään. Tuntui vain pahalta, surulliselta, pettyneeltäkin. Itsekkäältä myös, sillä asetin omat tunteeni toisen edelle. Minä en halua olla tässä tilanteessa, joten lähden, vaikka se tuntuu sinusta pahalta. Itsekäs itsekäs itsekäs. Mutta en osaa taipua ja yrittää, nykyään olen siinä paljon entistä huonompi enkä tiedä onko se huono asia sittenkään. Omaa itseäni yritän tässä etsiä ja tuntuu, että olen päässyt askeleen lähemmäksi uskaltamalla kerrankin sanoa sen, mitä tunnen oikeasti. Siitäkin huolimatta, että sillä toista satutin.

Lohtua kaaokseen toi pienenevän aamupainon lisäksi kauniit sanat, hymyt, halaukset. Minä rakastan sinua juuri tuollaisena, ja tiedän kuka olet. Se on kovin kauniisti sanottu, varsinkin kun tiedän, että tämä on niitä harvoja henkilöitä joka minut todella tuntee. Lämpimiä sanoja, punon niitä turvavöiksi itseni ympärille jotta en törmäyksissä ottaisi iskua niin pahoin. Minun turvani he ja heidän kauniit sanansa, ikuisesti ympärilläni tallessa. Kiitos niistä, rakkaat. Ette tiedäkään, kuinka paljon minäkin teitä.

Toiveita

 46 tuntia neste'paastoa' takana

aamupaino 57.6

ja alaspäin mennään

yksiä tavoitefarkkuja voin jo käyttää

Hengaan kotona tavoitefarkut jalassa. Muistan, kun ne eivät menneet viereenkään kiinni, maha tursusi ulos ja oli vaiva ylipäätään saada housut ylös asti jalkaan. Nyt ne ovat aikalailla sopivat, mutta jenkkakahvat kyllä näkyy koko maailmalle jos en pitäisi löysää paitaa.. Piristi silti mieltä, että jotain tuloksia on huomattavissa. Toisetkin tavoitefarkut, joita käytin aina 52- kiloisena ja kevyempänäkin, menevät kiinni mutta ovat vielä liian tiukat. Ne ovat lempihousuni, innolla odotan että taas näytän niissä hyvältä ja voin käyttää niitä.

Tähän mennessä olen juonut kahvin mantelimaidolla, 200 g mehukeittoa ja vitalinea 0+- juoman tuunattuna 10 grammalla soijaproteiinia. Nyt siemailen vihreää teetä ja suunnittelen lenkille lähtöä. Maha pitää kummallista ääntä vähän väliä, mutta nälkä ei ole vaivannut ja turvotustakaan ei ole ilmennyt, eli nestemäinen ruokavalio tuntuu ihan hyvältä ainakin toistaiseksi. Jos yllän siihen kymmeneen päivään, olen kyllä itseeni hetken tyytyväinen.

En malta odottaa sitä, kun en enää ole isompi kuin muut. Miltei kaikki kaverini ovat siroja ja pienikokoisia, en halua joka kuvassa näyttää kaikista suurimmalta. Haluan olla se laiha tyttö, jonka kylkiluut paistavat ujosti topin läpi. En halua kaupungilla kävellessäni tuntea häpeää ja surua siitä, että en näytä siltä miltä haluan, samalla kun vastaan kävelee tyttöjä toisensa perään joilla on kapoiset jalat ja sirot kädet. En halua piiloutua säkkimäisiin vaatteisiin joissa en näytä lihavalta, haluan pukea päälleni kaikkea mistä todella pidän ja näyttää niissä hyvältä. Sitä kohti mennään.

Myrkyllinen

Tämän päivän kalorisaldoksi tuli 450 kcal, mikä on ihan hyvä. Olen viimeksi syönyt mitään kiinteää miltei 30 tuntia sitten, ei tunnu lainkaan pahalta. Kävin ihan hyvän mittaisella lenkilläkin, jotain suunnilleen 45 minuuttia, ja ajattelin pian käydä vielä ainakin 20-30 minuuttia kävelemässä reippaasti ulkoilmassa. Huominen aamupaino jännittää. Viimeisten kirjoitusten lähestyminen jännittää. Oma saamattomuus lukea niihin turhauttaa. Ylipäätään kaikki pelottaa. Mutta onneksi on kalorit grammat kilot tunnit, voin laskealaskealaskea itseni turvatuksi ja painoni alemmaksi.

Välillä kun katson taivaalle ja näen tähtiä tai naamalle sataa lunta, tai tunnen aringon lämmön takin läpi ensimmäistä kertaa aikoihin, tunnen miltä elämä tuntuu. Yleensä se tuntuu niin kaukaiselta, kuin minun ja oikean elämän välissä olisi jokin harso; näen kyllä mitä sen toisella puolella tapahtuu, mutta en itse ole siihen osallinen. Tai olen hyvin lähelläkin, mutta silti vain sivustakatsojan roolissa. Mutta niinä hetkinä, kun näen rakkaan ystäväni jälleen pitkästä aikaa ja hymyilevät silmät tai poltan aamun pikkutunteina tupakkaa jonkun kanssa keskustellen tai elokuva jättää minut sanattomaksi, tunnen sen harson hetkeksi katoavan. Ja toisaalta olen tottunut turvalliseen sivustakatsojan rooliini; kun ei ole liiaksi osallinen mihinkään, ei voi menettääkään mitään. Surullista ja totta.

Kaipaan monia joille en osaa sitä ilmaista. Valtaosan ajasta en tiedä miltä minusta tuntuu. Olen pahoillani, että asiat ovat menneet kuten ne ovat menneet. Sinun haavasi tahtoisin sitoa ja sinut pelastaa, mutta sinun täytyy tehdä se sittenkin itse. Olen pahoillani etten uskalla ottaa niin suuria askeleita kuin pitäisi. Minä en ole aikuinen. Anteeksi että kerran en ollut sinua varten kun sinä tarvitsit. Anteeksi että olen solmussa. Minua painaa vieläkin se että satutit itseäsi vuokseni. Minusta tuntuu, että minusta on sinulle paljon haittaa. Mitä jos minä olen myrkyllinen?

asioita joita tahtoisin sanoa eri ihmisille mutta en uskalla. niitä on monta.

10 päivää lähtee nyt

aamupaino 57.8

ei enää paljon turvotusta

vituttaa silti

Toissapäivänä meni ahmimiseksi ja oksentamiseksi, vaikka olin luvannut itselleni ettei niin enää tapahdu, hampaideni ja vähäisen mielenterveyteni tähden. Työnsin väkisin suklaakeksejä suuhun, en edes pitänyt niistä, halusin huonon olon ja oksennuksen jälkeisen tyhjän ja turhan olotilan, halusin satuttaa itseäni sillä tavoin. Mutta se ei poistanut ahdistusta, päin vastoin. Tuntui kymmenen kertaa pahemmalta. Paino nousi PUOLITOISTA KILOA oksentamisesta huolimatta. Käytin laksatiiveja ja nesteenpoistajia sen verran että tänäänkin on ollut vielä maha sekaisin, mutta aamulla paino oli 57.8 eli ylimääräistä jäljellä ''enää'' 300 grammaa.

Nyt olen neste'paastolla', oikeastaan en paastoa mutta otan kaikki kalorini nestemäisenä. Tähtään siihen, jos olisin n. 10 päivää täysin nestemäisellä. Ostin proteiinijauhetta tänään tätä tarkoitusta varten, ajattelin juoda proteiinipirtelöitä, danone 0+ juotavia jogurtteja, teetä, kahvia ja sokerittomia limukoita/energiajuomia. Sekä tietysti vettä. Paino saisi luvan nyt tippua ja nopeasti, en tahdo painaa näin paljon en tahdo. Ahdistaa oma koko. Huomasin pesuhuoneen peilistä katsoessani että kylkiluut erottuvat jo paremmin ja rintalastan luutkin yrittävät ujosti tulla esiin, mutta ei se riitä. Täytyy olla vielä paljon paljon laihempi ennen kuin olen vähääkään tyytyväinen. Inhoan kokoani.

Kohta olen ollut 24 tuntia täysin nestemäisellä ruokavaliolla, olen juonut teetä, kahvia sekä yhden naturdiet- pirtelön. Tänään juon vielä teetä, ehkä kahviakin, vissyä ja 1-2 proteiinipirtelöä (120 kcal/annos.) Jumalauta jos tuo paino ei nyt tipu.

Mutkittelen pujottelen

Aamupaino 57.1

tänään on kiireinen päivä

mieli punoo omia solmujaan

Kirjoitan listaa, mitä pakkaan mukaan; yhdenkin yön poissaolo kotoa vaatii järjestelyitä. Lasken kalorit etukäteen, enhän unohda puhelimen laturia, se olisi katastrofi, otan jääkaapista maitokahvin mukaan ja juon sen ''aamiaiseksi'' bussissa joskus kahden jälkeen. Iso omena, proteiinipatukka, energiajuomat ostan kaupasta. Lähden käymään äidillä koulun jälkeen suoraan, sanon että söin koulussa, kavereille sanon että söin äidillä. Viattomien valheiden verkko on valmis. Mutta minä en halua että te huolestutte ja te ette haluaisi tietää ja minä en halua lopettaa. Päälläni on 34- kokoinen hame, se ei olisi mahtunut millään kuukausi sitten, se kulkee mukanani muistuttamassa siitä että yksikin virhe hidastaa edistymistäni ja nyt ei passaa olla hidas.

Olen syönyt viimeksi noin 18 tuntia sitten, vieläkään ei ole nälkä. Suunnittelin ensin syöväni aamupalaa ennen kuin lähden, tänään on kuitenkin pitkä päivä, mutta mitä sitä suotta jos ei tunne nälkää, joten join kupin kahvia. Aloitan sillä kaupan maitokahvilla bussissa sitten, siinä on sen verran kaloreita että se pitää minut pystyssä tarvittavan pitkään. Omenan syön äidillä hieman illemmalla, proteiinipatukan mahdollisesti kavereiden luona 'välipalaksi' eli oikeastaan ateriaksi, tänään jää kunnon ruoka tekemättä koska missään vaiheessa en ehdi. Tupakkaa ja kofeiinia, sillä tämä tyttö jaksaa. Voin olla itseeni tyytyväinen jos pujottelen tämän ja huomisen päivän lävitse herättämättä epäilyksiä. Miksi kaiken sosiaalisen kanssakäymisen täytyy pyöriä ruuan ja/tai juoman ympärillä? Kavereita haluan kyllä nähdä, mutta ruokaan en koske. Turha edes yrittää. Mieluummin vaikka herätän niitä epäilyksiä kuin pilaan edistymiseni, mutta parhaassa tapauksessa en kumpaakaan.

Operaatio 16 päivästä on jäljellä enää 13. 2 kiloa pudotettavaa. Aijon onnistua, hinnalla millä hyvänsä.

Uupumus

aamupaino sama kuin eilen

mutta ei kai se joka päivä voikaan tippua

tämän päivän sana on uupumus

Olen niin väsynyt. Nukuin 10 tuntia, en jaksanut mennä kouluun ainoallekaan tunnille, söin lounaan kahdeltatoista vaikka ei oikeastaan ollut nälkäkään ja siihen asti olin ollut 18 tuntia syömättä. Rasvatonta total- jogurttia ja mustaherukoita, violetti marjaisa sekoitus näytti sievältä pienessä kulhossa. Minä en näytä sievältä tänään enkä huomenna enkä ennen kuin pääsen ensimmäiseen tavoitteeseeni, 55 kiloa, ja siitäkin on vielä matkaa seuraavaan jossa voisin tuntea olevani edes jotenkuten kelpoinen.

Ulkona vallitsee harmaa sää ja päässä harmaa mielentila. Olen lähdössä kaverin kanssa kahville piakkoin ja sen jälkeen hammaslääkäriin, sen jälkeen ajattelin tulla kotiin ja nukkua nukkua nukkua tai olla vain, en jaksa mitään. Huomenna on pienet illanistujaiset kavereiden kanssa ja kumma kyllä stressaan niitäkin, en haluaisi jäädä yöksi koska haluan kotiin, en halua loukkaantuneita katseita kun en jaksa kuitenkaan valvoa myöhään enkä tahdo olla riesaksi muutenkaan. Olen niin paljon omissa ajatuksissani välillä että tunnen olevani irti kaikesta, vaikea keskittyä mihinkään. Ja tällä hetkellä se päällimmäinen tunne on tämä helvetin väsymys, tahtoisin maata koko päivän sängyssä ja olla tekemättä yhtään mitään.

Voisin ostaa itselleni kukkia ja sytyttää kynttilöitä, siivota illalla koti kauniiksi ja nauttia siitä. Ehkä se piristäisi mieltä, antaisi vähän mukavaa tekemistäkin ja syyn viihtyä neljän seinän sisällä.

Kevät kuiskailee

Eilen illalla tein uuden vihkon, kahdelle viikolle

suunnitelmia numeroita sääntöjä

tuntuu turvalliselta

aamupaino oli 58.1 kiloa

Tänään huomasin, että heikotus, paha olo ja halu ahmia ja oksentaa tulevat kaikki aaltoina. Ne menevät ohi. Aamupäivällä tunsin itseni niin heikoksi, etten olisi jaksanut kävellä. Pää oli aivan sumussa. Ostin vitamin waterin, ajattelin että ne 65 kaloria eivät olisi aivan turhuutta ja estäisivät pyörtymisen, ja niiden voimalla jaksoinkin käydä vielä asioilla ja luin kirjastossa pari lehteä. Iltapäivällä tuli halu ahmia ja oksentaa ahdistusta ulos, mutta muistelin edellisiä kertoja ja sitä vielä turhautuneempaa, surullista ja itseensä pettynyttä oloa mikä siitä seuraa. Ajattelin vaa'an pieneneviä lukuja ja sitä kuinka pieneneminen pysähtyisi jos pilaisin kaiken nyt. Päätin pyykätä ja käydä sitten kaupassa ostamassa huomiseksi energiajuomaa; poltin siinä pari tupakkaakin, ja simsalabim, ajatukset olivat pois tuhoisilta raiteilta ja selvisin päivästä kunnialla niin, ettei tarvitse ruoskia itseäni; tänään kalorisaldona 650 ja olen runsaan arkiliikunnan lisäksi käynyt iltalenkilläkin.

Uuden vihkon myötä lasken vain päiviä. Päiviä, jolloin olen ensimmäisessä tavoitteessani. Kaksi viikkoa hakkaa vaikka päätään seinään, mutta nyt on onnistuttava; kevät alkaa jo kuiskailla korviini, auringon valo muuttuu myös lämmöksi iholla ja lumet liukenevat lätäköiksi. Seuraavaakin kesää en vietä peittämällä itseäni jättimäisiin neuleisiin ja isoihin paitoihin, koska kivat vaatteet eivät mahdu enkä uusia halua ostaa koska entisten pitäisi mahtua. Tänään ostin kirpputorilta ihanan hameen, se oli kokoa 34 ja olin varma ettei se mahdu päälleni, mutta mahtuipa kuitenkin. Pieni onnellinen hetki sovituskopissa. Vähän napakka se toki on, mutta ei ole kauaa; pidän siitä huolen.

Aamun motivaatiopuuska

Tänään minä onnistun taas

aamupaino vähän näytti että nyt lähdettäisiin taas alas

ja nyt tahdon sen kiireellä alas alas ja alemmas

pysyn aikataulussani

kun kirin nyt
olen ollut syömättä nyt 15 tuntia
ja ajattelin päästä 20 tuntiin asti ennen kuin syön

Sisällä halkeilee

tänään saldo alle 600 kcal

viimeinkin tuntuu, että voisin nyt lopettaa oksentelun

hymyilin tänään paljon

vaikka välillä sisälläni halkeili

Tänään oli kai hyvä päivä. En oikein enää erota tunnetilojani harmaasta massasta, joka sisälläni velloo. Huomaan pieniä hetkiä päivässä, kun ilo pirskahtaa pintaan; tänä aamuna, kun astuin ulos ja tunsin iholla lämpimän ilman ja aurinko paistoi ja heijastui vesilätäköistä ja tuntui keväältä. Tunsin myös helpotuksen tunteen, kun opinnot näyttävät järjestyvän aivan oikeaan suuntaan ja ajallaan. Tunsin myös kiitollisuutta, kun tupa täyttyi ystävistä ja kahvikupit kertyivät tiskialtaaseen toinen toisensa perään. Samalla silti se jokin harmaa velloo sisälläni eikä anna rauhaa, uppoan siihen ja käännyn siihen, kääriydyn sen sisälle turvaan kuin kapaloitu lapsi ja vikisen sisäistä kylmää.

Olen laiminlyönyt kahta lupaustani viime päivinä; liiku joka päivä vähintään tunnin kävelylenkin verran ja älä oksentele. Olen saamassa hampaani kuntoon, käyn hammaslääkärillä nyt melko tiuhaan; miksi tahtoisin pilata korjatut hampaani oksentelulla? En tahdokaan. Siitä on päästävä eroon. Yritän nyt kaikkeni etten oksentaisi, ja se edellyttää tiettyjä toimenpiteitä; ahdistavia aterioita en enää edes yritä syödä. Syön vain pieniä annoksia, ahdistusta ja oksentamisen tarvetta ovat aiheuttaneet mm. salaattiannokset, koska vaikka ne ovat kalorimääriltään pieniä, voivat ne olla kooltaan runsaita. Jatkossa täytyy syödä vain pieniä annoksia kerrallaan myös sitä hyvin vähäkalorista ruokaa, koska täysi maha alkaa aina ahdistaa. Lisäksi en aijo syödä enää mitään mitä en ole etukäteen suunnitellut. Pitäydyn turvaruuissa.

Pääsen kyllä tavoitteisiini, mutta se vain vie vähän aikaa. Kohta täytyisi olla 57 kilon puolella, mutta tulee kyllä vähän kiire. Yritän nyt kiriä vähän, että olisin 55- kiloinen tatuointiaikaan mennessä. Silloin voisin antaa hakata kuvan ihooni ylpeydellä, olisin ansainnut sen.

Aamukahvilla

ai niin muuten,

kommentointi on sallittu kaikille

ja otin siitä sanavahvistuksen pois 

Aamupaino lievästi sanottuna ahdistaa; 69.5 kg. +600 g eilisestä aamupainosta, vaikka söin eilen n. 700 kcal. Turvotustahan tämä on ja olen juonut aivan liian vähän vettä viime aikoina, voi johtua siitäkin että nesteet kertyy, mutta ärsyttää silti. Tahtoisin painon vain alas alas alas, ja tänään on se päivämäärä kun aikataulun mukaan täytyisi olla 58- lukujen puolella. Helvetti. Tänään yritän liikkua paljon enemmän kuin eilen, tuo paino täytyy raahata nyt äkkiä viiskasien puolelle etten putoa aikataulustani.

Tänään on vähän eilistä kiireisempi päivä tiedossa. Menen asioille keskustaan kymmeneksi, sitten olen luvannut nähdä eräitä ihmisiä ja jossain vaiheessa pitäisi ehtiä käymään äidin luona ja se ruokakin täytyisi laittaa siinä neljän aikoihin.. No, jos en niihin aikoihin ole kotona tai ei muusta syystä onnistu niin skippaan päivällisen kahvin ja jonkin proteiinipatukan tms voimilla.

Ärsyttää kaikki, väsyttää niin paljon ja haluaisin vain jäädä tänne lattialle makaamaan ilman mitään velvoitteita tehdä yhtään mitään tai olla kenellekään mieliksi.

Antakaa kaikki mun vaan olla

tänään olen syönyt 700 kcal

liikkunut liian vähän

mutta hymyillytkin

En voi kyllä millään muotoa valittaa, että olisi ollut raskas päivä. Ehkä siksi on nyt illastakin vielä energiaa, ja aijon tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen lähteä lenkille - vaikka se sinänsä onkin huono idea, koska aamulla täytyy herätä aikaisin. En kuitenkaan ole tänään tehnyt vielä varsinaista lenkkiä joten se on aivan pakko tehdä ettei hajoa pää. Tuolla odottaisi myös tiskivuori tiskaajaansa ja tuntuu että kymmenen muutakin asiaa on päässyt mielestä unohtumaan, mutta minkäs teet. Stressaa kaikki. Ahdistaa velvollisuudet, ahdistaa joka paikkaan ehtiminen, ahdistaa vaatimukset. Antakaa kaikki mun vaan olla jooko.

Eilen ja toissapäivänä tuli ahmittua ja oksennettua, en kahteen päivään pitänyt juuri mitään sisällä siispä. Eilen tuli nautittua myös vähän alkoholia mikä nostatti tunteet pintaan ja päädyin itkemään yksikseni nurkassa ja oksentamaan tahallisesti syödyt suolapähkinät ulos. En tajua miksi söin niitä, ne maistuivat pahville ja ovat aivan täynnä kaloreita. Turhia kaloreita. En hirveästi onneksi syönyt niitä ja paino on näistä kahdesta päivästä huolimatta laskusuuntainen. Olen päässyt 58- lukujen puolelle. Milloinhan tavoitefarkkuni näyttävät taas hyvältä ja voin käyttää vaatteita joita haluan enkä vain vaatteita jotka peittävät kroppani mahdollisimman imartelevasti?

Ja ote tavallisesta ruokailustani (paitsi yleensä en syö aamupalaa), tämän päivän ruokapäiväkirjan sivu näyttää tältä:

Aamu:

78 g rasvatonta maitorahkaa 

121 g rasvatonta vaniljajogurttia 

12 g talk muru- muroja

32 g tomaattia

17 g kuivattua viikunaa

99 g porkkanaa

= 200 kcal

kahvi maitotilkalla 20 kcal

Päivä:

160 g parsakaalta

37 g sipulia

146 g herkkusieniä

98 g kananmunan valkuaista

121 g jäävuorisalaattia

29 g sokeroimatonta ketsuppia

= 180 kcal

Ilta:

Options- kaakao

Hapankorppu 5% kevyttuorejuustolla ja kurkulla

100 g porkkana

17 g kuivattu viikuna

delight- proteiinipatukka

>> Total: 659 + päivän aikana nautitut läkerolit

Tuntuu että syön ihan hirveästi.. Kun teen päiväruuan, se annos on oikeasti aivan tosi iso. Kuitenkin kalorit jäävät kohtuullisiksi, koska suurin osa ateriasta on kasviksia ja pyrin syömään mahdollisimman paljon vihreitä vihanneksia ja vähäkalorisimpia vaihtoehtoja. Tänään päiväruuaksi tosiaan paistoin (ilman rasvaa) sipulin, herkkusienet ja valkuaiset ja söin jäävuorisalaatin ja keitetyn parsakaalin kanssa. Se oli tosi hyvää, mausteina käytin valkosipulia ja sitruunapippuria. Tuntuu ''huijaukselta'' kun syön niin hirveästi että nälkäkin lähtee mutta olen silti laihtunut.. pyrin silti siihen, että pidän säännöllisistä ruoka-ajoista kiinni enkä ala paastota vaikka mieli tekisi, koska se johtaa helposti ahmimiseen ja oksentamiseen. Terveellinen ja värikäs ruoka on sellaista, jota ei tee mielikään oksentaa; siinä ei ole mitään pahaa kropalleni, päinvastoin.

Tasaisuus

tänään syöty 610 kcal

aamupaino 59.0-59.2 väliltä

ja ihan hyvä mieli

Todella normaali, tasainen, mukava päivä takanapäin. Nyt väsymys jo painaa hartioita, viimeöinen uni oli vähän katkonaista mutta nukuin kuitenkin hyvin ja vieressä oli lohdullista nukkua. Aamulla ensimmäisenä join kahvia ja kävin tunnin reippaalla kävelylenkillä. Jännä huomata, miten aamulla yleensä nälkää ei tunnu eikä heikotustakaan oikein, vaikka illalla/yöllä olisi kärsinyt nälkäkivuistakin niin ettei pysty nukkumaan. Lenkillä meinasi välillä tuntua ettei pääse niin reippaasti eteenpäin kuin haluaisi, mutta se ei matkantekoa haitannut. En antanut haitata. Kuvittelin, kuinka jokainen askel on lähemmäs tavoitetta ja jatkoin reippailua. Raikas ulkoilma tuntui hyvältä pienestä lumipyrystä huolimatta ja oli ihana imeä päivänvaloa itseensä ja nauttia sen tuomasta energiasta.'

Katsoin pari jaksoa Supersize vs supereskinny- sarjaa ja täytyy sanoa, että olen vähän addiktoitunut. Jostakin syystä ruokaohjelmat ja varsinkin dokkarit liittyen ravitsemukseen ja vartaloon ovat kiinnostaneet minua aika nuoresta lähtien, eikä tuo sarja ole lainkaan poikkeus; se kun koskee noita molempia! Siitä saa sekä loistavaa thinspoa että hieman kontrastia omiin syömistapoihin ja itsevarmuutta jatkaa. Myös erilaiset ruokavaliot ja niiden vaikutukset ovat mielenkiintoisia. Sarjassa seurataan välillä myös syömishäiriöisten naisten elämää, mikä lisää kiinnostusta entisestään.

Sen lisäksi join paljon teetä, tein päivällä ruuan kuten yleensä, juttelin kavereiden kanssa puhelimessa ja puuhastelin kaikkea pientä kotona. Arkiaktiivisuutta tuli kerättyä tänään turhan vähän, mitä nyt kävelin tuon tunnin lenkin ja toisen pienen lenkin illalla keskustaan ja takaisin, mutta tuntuu että liikuntaa tuli tänään turhan vähän. Huomenna reippailen sitten hieman enemmän. Tutkiskelin myös lähialueen liikuntamahdollisuuksia, innostaisi käydä jossakin joogaamassa taas pitkästä aikaa tai muulla ohjatulla liikuntatunnilla, saisi ehkä vähän vaihtelua tähän touhuun. Mutta katsoo nyt.. omaan tahtiin lenkkeily on kuitenkin niin terapeuttista eikä sido aikatauluun ollenkaan.

Ihme ettei tänään ole ahdistanut ollenkaan. Oksentamis- ja ahmimisajatukset ovat ainakin toistaiseksi pysyneet poissa. Ja saavat luvan pysyäkin, en jaksa sitä hampaidenpilaamis-masennussuo- oravanpyörää enää yhtään, kun olen saanut itseni revittyä siitä jo käsivarrenmitan päähän. Nyt voin vain keskittyä laihtumaan.

Päivä pikaisesti

aamupaino 59.7

olen syönyt 576 kcal

ja polttanut liian monta tupakkaa

Tänään on ollut hyvä ja tekemisentäyteinen päivä. Heräsin jo seitsemältä touhuamaan kaikenlaista, näin ihmisiä (mukaanlukien äitiäni) ja iloiset hymyt ja suloiset sanat lämmittivät mieltä. Sää oli aamusta aivan hirveä, mutta onneksi se laantui; edessä oli nimittäin yhteensä reilu 9 km pyöräiltävää paikasta paikkaan. Sen jälkeen siivosin koko huushollin ja sitten lähdin lenkille jonka varrella kävin myös kaupassa, ostin kaikkea mukavaa; uutta ihanaa teetä, monivitamiinitabletteja (yritän aina pitää näitä kaapissa mutta joskus vähän unohtuu..) energiajuomaa ja sen sellaista. Uskalsin pitkästä aikaa ostaa hapankorppujakin, en usko että ahmin enää: tahdon enemmän laihuutta kuin koskaan, tahdon vanhan kroppani takaisin. Tuntuu, kuin olisin tänään liikkunut liian vähän. Voi olla, että lähden vielä perjantai-illan kunniaksi tanssimaan johonkin paikalliseen yökerhoon, se voisi piristää mieltäkin. Aivan varma en kuitenkaan ole jaksamistasostani, mutta katsotaan nyt.. jospa jaksaisin laittautua ja lähteä!

Kaikin puolin siis onnistunut ja hyväntuulinenkin päivä. Sain myös ruokarahaa ja jääkaappi näyttää nyt tosi hyvältä rahkoineen, kasviksineen ja kananmunineen, kuivakaapissakin on täytettä ja huomiseksi olen varannut kirsikkakokista pullollisen! Ostin myös alpron mantelijuomaa, se on aivan jumalaista teen seassa iltaisin. 

Illan/yön aijon nauttia ystävien seurasta, kuten ystävänpäivänä kuuluu, nauraa ja ehkä hypätä sinne kaupungin yöhönkin. Katsoo nyt mitkä fiilikset.

Aamutunnelmia

Kahvikuppini äärellä katselen kuvia ja mietin. Unelmoin ja rakennan hyvää asennetta. On oltava luja, että saa mitä haluaa.

Push, push until your thighs don't touch

kalorisaldo tänään 516 kcal

kävelin reilu tunnin, rauhallisesti kylläkin

ja säikähdin läskijalkojani prisman peilissä

Onnistunut päivä taas ja myös 4. päivä putkeen, kun en oksenna. Aijon pitää tämän yllä. En muista, milloin viimeksi olisi ollut kokonainen viikko putkeen oksentamatta ja ahmimatta, mutta nyt aijon olla tekemättä kumpaakaan ensin yhden viikon, sitten toisen, kolmannen.. jospa bulimiapäivät olisivat nyt takanapäin, lopullisesti. Olen nähnyt mihin se tie johtaa enkä tahdo sitä enää. Pitämällä välillä vähän korkeakalorisempia päiviä (alle 1000 mielellään kuitenkin) säästyy pahimmilta ahmimishimoiltakin ja itsekuri kehittyy koko ajan paremmaksi.

Kävin tänään kuuden kilometrin lenkillä, johon sisältyi matka prismaan ostamaan huomiseksi sokeritonta energiajuomaa, että jaksan kiireisen aamupäiväni lävitse minisyömisillä. Tänään oli muutenkin mukava päivä. Koulussa oli penkkarihumua ilmassa, joten tavallista koulupäivää ei ollut, näin kavereita ja muutenkin olen ollut ihan pirteänä. Päivän ainoa masentava momentti oli, kun näin itseni prisman peilistä kävelemässä peiliä kohti ja reiteni hyllyivät edestakaisin. Näky oli kuvottava. Paluumatkalla selasin puhelimeni syövereistä vanhoja (n. 1,5 v) kuvia itsestäni, ja meinasin pillahtaa itkuun kesken lenkin. Muistan sen tunteen kun koskin kylkiäni ja oikeasti pidin vartalostani. En tursuillut ulos housuistani, ja koko xs tai jopa xxs ja 25'' farkut mahtuivat päälle. Saatoin ostaa vaatekaupasta mitä tahansa, enkä katsonut itseäni peilistä alusvaatteissa inhoten itkuun purskahtamaisillani. Takaisin sinne.

Olen kertonut useammalle ihmiselle siitä miten yritän kesäkuntoon ja syön terveellisesti. Tämä ei ole kenellekään uutta, koska terveys ja painonhallinta sekä liikunta ovat aina olleet prioriteetteja minulle ja kaikki tietävät sen - sitä harva tietää, että varsinaisesti kyttään vaakaa ja laihdutan. Mutta minun on pakko, koska nykyisessä kehossani en viihdy, viihdyin 8 kiloa keveämmässä itsessäni, joten sinne täytyy tieni taikoa että voin taas elää omassa ihossani enkä tuntea asuvani vankilassa. Maksoi mitä maksoi.

Puhuin myös äidin kanssa puhelimessa tänään, kerroin pitkistä kävelylenkeistäni ja ruoka-ajoista ja siitä että katson mitä suuhuni laitan että näytän kesällä hyvältä, ja tuttua hänellekin tämä touhu. Sinänsä pelottavaa, ettei äitikään asiaan ole enää jaksanut pitkiin aikoihin puuttua; tämä pakkomielle hallita kehoani on asunut minussa niin pitkään, että siitä on tullut osa minua. Eikä se edes haittaa minua ollenkaan.

Ruuasta, mieliteoista ja mieltymyksistä

Olen pohtinyt tätä aihetta pääni sisällä todella paljon. Sairastuin syömishäiriöön 14-15- vuotiaana, joten matkan varrella olen (useamman kerran) kadottanut otteen siihen, mistä oikeasti pidän, mitä tykkään syödä, ja mitä oikeasti en halua syödä. Näillä tekijöillä ei aina ole ollut minkäänlaista tekemistä sen kanssa, mitä oikeasti syön; senhetkinen syömishäiriön tila on sanellut säännöt. Olen usein ajatuksissani palannut takaisin lapsuuteen ja miettinyt, mitä silloin tykkäsin syödä ja mitkä olivat lempiruokiani, mutta ne eivät kerro paljon; makuaisti on kehittynyt siitä runsaasti. Kotona meillä syötiin aina monipuolisesti kaikenlaisia ruokia ja hyvin erikoisiakin ruokalajeja, kasviksia käytettiin aivan kaikkia ja äiti oli innokas ruuanlaittaja. Kuitenkin myös eineksiä, karkkeja ja pikaruokaa syötiin. Lapsena lempiruokiani olivat kalaruuat, pinaattilätyt ja sinisimpukat ainakin, makean perään en ole juuri koskaan ollut. Laadin jonkinlaisen listan, johon jaottelin yleisiä (ja no, vähemmän yleisiä) ruokia ja ruoka-aineita sen mukaan, miten ne päässäni nykyään asettuvatkaan;

Näistä erityisesti pidin jo lapsena:

• kala, äyriäiset, vihannekset, hedelmät (erityisesti kirsikat)
• kaikki kirsikanmakuinen, kuten kirsikkatikkarit ja dr. pepper
• lakritsi ja salmiakki
• marjat ja sienet
• mysli, jogurtti, myslipatukat
• parsakaali
• ruisleipä juustolla ja kasviksilla

Näistä pidän, mutta en syö syystä tai toisesta;

• pähkinät, myslit
• useimmat kuivatut hedelmät
• lakritsi, salmiakki (paitsi sokerittomat)
• salaatinkastikkeet
• mustekalarenkaat, sushi, kahviloiden täytetyt leivät, kaikki ravintolaruoka yleensä
• cappuccino, latte ja kaakao
• hunaja teessä
• juustot
• karjalanpiirakat, pinaattiletut, paistopisteiden tuore monivilja/ruisleipä

Näistä en pidä enkä syö;

• Peruna melkein kaikissa olomuodoissaan, erityisesti keitettynä
• riisi- ja mannapuuro
• valmisruuat; eineshyllyn antimet (poislukien pinaattiletut ja karjalanpiirakat) ja pakaste- valmisannokset
• vaalea leipä, pasta ja muut prosessoidut viljatuotteet (saan mahani kipeäksi)
• pavut
• maito sellaisenaan juotuna

Näistä en erityisesti välitä ja syön silti:

• kananmunan valkuainen
• sokerittomat mehukeitot
• maitorahka sellaisenaan
• puolukat, karpalot
• tofu

Ja ruokavalioni koostuu pääosin näistä:

• kananmunan valkuaiset, rasvaton maitorahka, rasvaton raejuusto
• kasvikset; jäävuorisalaatti, kurkku, herkkusieni, tomaatti, porkkana, sipuli, wokkivihannekset
• omenat, marjat, päärynät
• rasvaton jogurtti
• sokeriton mehukeitto, options- kaakao, light- energiajuomat ja -limut
• ruishiutaleet ja -leseet
• kalkkunaleike
• ruisnäkkileipä

Eli summa summarum; en ole koskaan ollut mikään nirsoilija ruuan suhteen oikeasti. Lapsena söin mitä eteen laitettiin ja opin ison skaalan makuja ja erilaisia hedelmiä, kasviksia ja ruokalajeja, joista pidän nykyäänkin ja se loi pohjan terveelliselle ruokavaliolle. Perunaa ja vaaleita viljoja dissasin jo pienenä, koska maha tuli niistä jo silloin kipeäksi. Nykyään on niiiin paljon en syö tuota enkä tuota enkä tuota- ruokia, että huhhuh - lapsena harva noista nykyään täysin poissuljetuista olisi ollut mielestäni lainkaan huono valinta.

Mielitekoja minulla joskus on, ja ne aiheuttavat surua; muistelen, kuinka pienenä tykkäsin jostain kovasti ja nykyään en saa syödä sitä enää. Rakastan ruisleipää oltermannilla, mutta nykyään se on iso ei. Oikeaa lakua en myöskään saa syödä, ja pinaattilettuja olen bulimiapäivinä ahminut niin paljon etten yksinkertaisesti kykene syömään niitä enää niin että ajattelisin ne ruokana, en jonakin joka oksennetaan myös ulos. Jos saisin syödä minkälaisen herkkupäivällisen tahansa, se olisi täytetty kahvilan moniviljapatonki juustolla ja kasviksilla hyvän kahvin kanssa, mielellään juuri cappuccinon tai latten. Tavallinen lempipäivälliseni olisi savulohisalaatti, jossa on myös oliiveja ja sen kanssa hapankorppu tai pari juustolla. Mutta nykyään ei, ei ja ei. En silti koe että joutuisin kieltämään itseltäni paljon, koska kalorimääriini mahtuu kuitenkin paljon myös sellaista mistä tykkään, ja soveltamalla ja kikkailemalla saan tehtyä sellaisia annoksia mitkä ovat kyllä mieleeni. Se lapsuuden vapautuneisuus vain puuttuu, ja sitä tässä usein kaipaa; kun ruoka oli vain ruokaa ja syöminen johti vain siihen, ettei ollut enää nälkä.

Askeleita eteenpäin

päivä oli pitkä ja onnistunut

700 kcal syötynä, melkein 9 km käveltynä

ja asiat melkein hyvin, aamupainokin 59.7

Äsken kirjoittaessani puhelimeen(kin) kalenteriin ylös painotavoitteita, huomasin etten ollut kirjoittanut vielä blogia ja tänään on hyvä päivä kirjoittaa, sillä tahdon kerätä onnistuneiden päivien fiilikset tänne muistuttamaan itseäni siitä, että kaikki on mahdollista. Yhtäkään hyvää päivää ei saa heittää hukkaan kirjoittamattomuudella, ne täytyy tallentaa ja muistaa ja kerätä niistä voimaa huonompina päivinä.

Tänään oli aikainen aamu ja vaikka ohjelmaa ei ollut paljon, tuntui se vähäkin todella huonosti nukutun yön jälkeen raskaalta. Näin viime yönä aivan kummallisia, levottomia unia, enkä nukkunut putkeen varmaan ainoatakaan tuntia. Pyörin sängyssä koko ajan enkä tiennyt, olinko valveilla vai hereillä. Usein tätä ilmenee, kun laihdutan, mutta jossain vaiheessa se vain lakkaa tai muuttuu unentarpeen pienenemiseksi - tai sitten ei. Toivon kuitenkin parasta. Mieluummin silti näin, kuin että masennusaallossani nukun 15 tuntia yössä eikä mikään riitä. Huonolaatuisesta unesta huolimatta sain velvollisuudet tältä päivältä hoidettua ja kävin reilu puolentoista tunnin lenkillä, jonka aikana kilometrejä kertyi lähestulkoon yhdeksän. Kalorilaskuri arvioi että olisin kuluttanut lenkillä 420 kcal.

Olen miettinyt tänään paljon tarvettani olla yksin ja sitä, kuinka usein otan etäisyyttä ihmisiin aivan tahtomattanikin. Usein se johtuu oletuksistani, että minulta oletetaan paljon tai minulle asetetaan tavallaan vaatimuksia, joita en pysty täyttämään. Yritän muuttaa nyt ajatteluani kuitenkin siihen suuntaan, että olen itsenäinen ihminen ja vastuussa vain itsestäni. Se on fakta. Olen täysin omalla vastuullani kuten ovat kaikki muutkin ja minun ei tarvitse kantaa muista huolta eikä siitä, miten muut suhtautuvat minuun; muiden ajatukset minusta ovat heidän ajatuksiaan ja minun elämäni aivan omaani. En ole pitänyt itseäni ihmisenä joka juuri välittäisi muiden mielipiteistä stressaamalla, mutta viimeaikoina olen huomannut sen olevan piirre joka minua muista eristää. Yritän nyt oppia ajattelemaan toisin.

Toivottavasti saisin tänäyönä unta, huomennakin on aikainen herätys ja luultavasti hieman heikkoa oloa ilmassa ennen lounasaikaa, sitä oli tänäänkin ja siksi söin vähän enemmän kaloreita tänään. Huomenna haluaisin selvitä taas 500-600 kcal tuntumassa, mutta mieluummin syön vähän enemmän ja saan liikuttua kuin etten liiku lainkaan ja makaan vain sisällä. Toivon myös, että olisin nyt päässyt viimeinkin irti oksentamisesta ja ahmimisesta, nyt onnistumisia on ollut ja saa luvan jatkua tällä linjalla. Tekee hyvää aineenvaihdunnalle tuo liikunta, ja se on myös mielenterveydelle hirveän tärkeää. Stressi ja paha mieli tuntuu lenkillä poistuvan, ja tarvitsen sitä ihan joka päivä. Muuten hajoaa pää.

Hymyhymy tekohymy tosihymy

Eilen oli loistava päivä

ja niin on tänäänkin

aamupaino oli 60.1

Kävelin eilen yli kaksi tuntia musiikkia kuunnellen. Ei ollut kylmä, oli mukavaa kävellä ja upota omiin ajatuksiin ilman mitään paineita. Kävelin ja kävelin ja kävelin, en tiennyt missä edes olin ja jatkoin kävelemistä. Musiikki sointui maisemaan, Lana del Rey kuulostaa loistavalta katulamppujen tuikkeessa ja tunsin olevani elossa. Tunsin olevani vapaa. Silloin päätin että seuraavakin päivä saa luvan olla hyvä, tämä on paljon itsestäni kiinni. Tai siis, tämä on vain itsestäni kiinni.

Tänään ilma on ollut aivan kamala, räntää tulee taivaan täydeltä ja kadut vetistyvät jalkojen alla lätäköiksi ja sohjoisiksi kumpareiksi. Koulussa oli kuitenkin mukavaa, sain paljon aikaiseksi, ja arkiliikuntaa on kertynyt paljon. Kävin kahvilassakin päivällä kuluttamassa muutaman tovin ja kuuntelin toisella korvalla ihmisten keskustelua ympärilläni. Eräs mies puhui kuin suurempikin filmimoguli. Kävin ostamassa keittiövaa'an ja myyjä oli ihanan hymyileväinen ja pirteä. Nauroikin vielä. Kotona huomasin kuinka paljon iloa keittiövaa'asta onkaan!

Saan iloisen mielen kontrollistani. En siispä luovu siitä. Olen oikeasti aikaansaavampi, hymyilevämpi ja pirteämpi, kun saan pitää tämän kaiken kasassa omassa pienessä kuplassani. En tahdo minkään rikkovan tätä. Niimpä lähden taas lenkille, toivon ettei ulkona sada enää ja illalla saan tarkasti grammalleen punnitun iltapalan ja tiedän tasan tarkkaan montako kaloria siinä on ja tiedän tasan tarkkaan onko huomenna hyvä vai huono päivä; hyvä. Koska minä sanon.