Aamupaino 57.1
tänään on kiireinen päivä
mieli punoo omia solmujaan
Kirjoitan listaa, mitä pakkaan mukaan; yhdenkin yön poissaolo kotoa vaatii järjestelyitä. Lasken kalorit etukäteen, enhän unohda puhelimen laturia, se olisi katastrofi, otan jääkaapista maitokahvin mukaan ja juon sen ''aamiaiseksi'' bussissa joskus kahden jälkeen. Iso omena, proteiinipatukka, energiajuomat ostan kaupasta. Lähden käymään äidillä koulun jälkeen suoraan, sanon että söin koulussa, kavereille sanon että söin äidillä. Viattomien valheiden verkko on valmis. Mutta minä en halua että te huolestutte ja te ette haluaisi tietää ja minä en halua lopettaa. Päälläni on 34- kokoinen hame, se ei olisi mahtunut millään kuukausi sitten, se kulkee mukanani muistuttamassa siitä että yksikin virhe hidastaa edistymistäni ja nyt ei passaa olla hidas.
Olen syönyt viimeksi noin 18 tuntia sitten, vieläkään ei ole nälkä. Suunnittelin ensin syöväni aamupalaa ennen kuin lähden, tänään on kuitenkin pitkä päivä, mutta mitä sitä suotta jos ei tunne nälkää, joten join kupin kahvia. Aloitan sillä kaupan maitokahvilla bussissa sitten, siinä on sen verran kaloreita että se pitää minut pystyssä tarvittavan pitkään. Omenan syön äidillä hieman illemmalla, proteiinipatukan mahdollisesti kavereiden luona 'välipalaksi' eli oikeastaan ateriaksi, tänään jää kunnon ruoka tekemättä koska missään vaiheessa en ehdi. Tupakkaa ja kofeiinia, sillä tämä tyttö jaksaa. Voin olla itseeni tyytyväinen jos pujottelen tämän ja huomisen päivän lävitse herättämättä epäilyksiä. Miksi kaiken sosiaalisen kanssakäymisen täytyy pyöriä ruuan ja/tai juoman ympärillä? Kavereita haluan kyllä nähdä, mutta ruokaan en koske. Turha edes yrittää. Mieluummin vaikka herätän niitä epäilyksiä kuin pilaan edistymiseni, mutta parhaassa tapauksessa en kumpaakaan.
Operaatio 16 päivästä on jäljellä enää 13. 2 kiloa pudotettavaa. Aijon onnistua, hinnalla millä hyvänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro ajatuksistasi