Pitkä ja harmaa päivä

Kyllä se paino tippuu

koko ajan

samalla kun räntää tippuu taivaalta kadulle

tai kyyneleitä poskille

Tämä päivä on ollut pitkä. Se on ensimmäinen adjektiivi, joka tulee mieleeni kun mietin lukuisia kuluneita tunteja. Seuraavia sopivia voisivat olla painava, harmaa, sumuinen, surullinen. Jouduin puhumaan tänään paljon siitä mitä sisälläni virtaa eikä se ole koskaan helppoa päästää sitä virtaa ulos. Halusin tämä suhteen toimivan, toivoin sitä, mutta minusta ei ole yrittämään enempää tekemään sen eteen mitään. Tuntuu, että näiden teiden ei ollut tarkoitus jatkaa samaa matkaa. Sanat ovat painaneet sisälläni kauan, olen kantanut niitä mukanani kuin kiviä repussa mutta en ole uskaltanut purkaa taakkaani, jonka paino on lisääntynyt jokaisen kuljetun metrin jälkeen. Eikä se ole reilua toisellekaan, mutta olen pelokas, raukkamainen. Puhun kyllä paljon niin kauan kuin ei tarvitse paljastaa itsestään mitään. Sitten vaikenen. Useimmiten, jotkut ihmiset tekevät tähän poikkeuksen. Toisille korville on helpompi puhua kuin toisille.

Jotenkin kuitenkin kyynelten, katkonaisen hengityksen ja pettymyksen seasta sain sanottua mitä halusinkin eikä maailma kaatunut sittenkään. Tuntui vain pahalta, surulliselta, pettyneeltäkin. Itsekkäältä myös, sillä asetin omat tunteeni toisen edelle. Minä en halua olla tässä tilanteessa, joten lähden, vaikka se tuntuu sinusta pahalta. Itsekäs itsekäs itsekäs. Mutta en osaa taipua ja yrittää, nykyään olen siinä paljon entistä huonompi enkä tiedä onko se huono asia sittenkään. Omaa itseäni yritän tässä etsiä ja tuntuu, että olen päässyt askeleen lähemmäksi uskaltamalla kerrankin sanoa sen, mitä tunnen oikeasti. Siitäkin huolimatta, että sillä toista satutin.

Lohtua kaaokseen toi pienenevän aamupainon lisäksi kauniit sanat, hymyt, halaukset. Minä rakastan sinua juuri tuollaisena, ja tiedän kuka olet. Se on kovin kauniisti sanottu, varsinkin kun tiedän, että tämä on niitä harvoja henkilöitä joka minut todella tuntee. Lämpimiä sanoja, punon niitä turvavöiksi itseni ympärille jotta en törmäyksissä ottaisi iskua niin pahoin. Minun turvani he ja heidän kauniit sanansa, ikuisesti ympärilläni tallessa. Kiitos niistä, rakkaat. Ette tiedäkään, kuinka paljon minäkin teitä.