Kyynelkasvoin

Tänään olen syönyt 620 kcal, käynyt kävelylenkillä päivällä ja hölkkä/kävelylenkillä illalla. Onnistuminen, jälleen.

Illalla painavia sanoja ja raskaita kyyneleitä, myönnän itselleni etten jaksa tätä, saat minulle syyllisemmän olon kuin kukaan koskaan. Tiedän ettet varmaankaan tarkoita, mutta se sattuu silti, ne painavat sanat, painuvat ihon läpi ja työntyvät ulos itkuisina nytkähdyksinä ja tukahdettuina parahduksina. En jaksa, en jaksa, en jaksa, se ei ole minun syyni eikä sinun syysi joten älä vieritä sitä tänne, minä en vain nyt jaksa. Tämä on liian vaikeaa. Minä en tarkoita sinä et kai tarkoita ja molempiin sattuu, olen tähän niin väsynyt. Ja jossain syvällä pieni itsetunnon ääni sanoo, ettei minua saa kohdella miten tahansa. Ja välillä tunnen, että sinä et minua arvosta. Se sattuu. Toivoin ehkä enemmän.

Tämäkin on helpompi kestää kun tiedän, että olen syönyt rajoihini. Ostin tänään vaa'an, pakkohan se oli heti kokeilla ja päivällä paino oli 61.2, aivan hirveästi liikaa. Enemmän kuin olen painanut koskaan. Hävettää myöntää, että kesän aikana lihoin paljon koska elintavat vain luisuivat käsistä, ruokailun säännöllisyydestä ei ollut tietoakaan, juotua tuli paljon ja söin mitä nopeasti sain hankittua. Se oikeasti riittää. Turha itkeä että yhyy olen läski, kun en ole asialle mitään tehnyt. Nyt on tehtävä u- käännös sinne toiseen suuntaan, siihen suuntaan, jossa vaaka laulaa 55 kiloa, sitten 52 ja sitten ehkä hieman vähemmänkin. Yritän pudottaa kilon viikossa tai enemmän. Uskon vahvasti onnistuvani. Tätä blogia ei herätetty eloon epäonnistumisten vuoksi, vaan siksi, että tämä on niitä harvoja asioita joissa minä olen voi niin taitava. Ehkä itselleen arvoton, ei tarpeeksi hyvä, ei riittäväkään, mutta laihduttaa minä ainakin osaan. Puran kaiken negatiivisen tähän ja saan ulos jotain positiivista. Pian hymyilen peilikuvalleni, joka on vähemmän ylimääräinen, ajatuksenkeveä ja ennenkaikkea minun. Tämä kroppa ei tunnu omalta.