Tänään syöty 567 kcal, onnistuminen
kävin myös lenkillä ja olen pitänyt itseni liikkeessä
Ensimmäinen ajatukseni tätä tekstiä aloittaessani on, että näyttäisipä huominen aamupaino vähemmän niin saisin edes rippeen omanarvontuntoani takaisin. Tunnen olevani aivan liian suuri ja monin tavoin aivan liian huono. Mitä pienempi minusta tulee, sitä parempi minusta tulee, ja mitä nopeammin sen parempi.
Olen kirjoittanut tänään hirveän paljon. Päässä on ollut ääretön sekamelska sotkuisia ajatuksenpätkiä, joita en ole saanut punottua yhteen. Eiliset raskaat sanat painavat niitä hyviä ja keveitä asioita yhä alas ja olo tuntuu vaikealta ajoittain. Siksi olen pitänyt itseni liikkeessä, koko ajan melkein läpi koko päivän, vältellen ajatuksiini törmäämistä. En jaksa käsitellä tätä nyt, niin minä hänellekin sanoin. Tuntuu ettei mieleni kestä mitään negatiivista, ei vaikeita sanoja eikä teräviä katseita, ei vakavaa äänenpainoa eikä pienintäkään pettymystä. Käärin itseni positiivisuuden harsoon onnistumalla omassa pikku projektissani joka päivä, haaveilen syntymäpäivästäni josta tulee täydellinen koska silloin kehoni on lähempänä täydellistä kuin se on ollut pitkään aikaan. Olkoon sisälläni sekamelska, kunhan saan taas tuntea olevani omassa kropassani kotona ja samalla pidän tuon sotkun sisälläni, on kaikki aivan tarpeeksi hyvin.
Tänään minulle tarjottiin suklaakakkua. Kerroin juuri laittaneeni ruokaa (mikä oli toki totta) ja että olen vieläkin aivan täynnä (mikä ei ollut aivan totta) ja vältin sen. Ruokatarjousten välttäminen on kuin miinaharavan pelaamista; täytyy osata painaa oikeita nappeja. Oikeasti en edes pidä suklaakakusta. Silloin on vaikeampi tilanne, kun kyseessä on jotain josta oikeasti pidän. Mutta minä pidän missioni mielessä enkä anna itselleni löysää narua senttiäkään, minun täytyy kiristää otetta niin paljon kuin mahdollista päästäkseni tavoitteeseeni, joka onneksi on aivan realistinen tällä aikataululla. Olen innoissani siitä.
Harhautan ajatukseni kaupan hyllyille ja edestakaisin marssiviin askeliini. Kuljeskelin pitkin tavaratalon käytäviä katsellen niitä näitä asioita, ostin pari mukia, ne olivat tarjouksessa. Joka päivä vältän pysähtymistä ja teen pienimmästäkin asiasta syyn lähteä ulos, tehdä jotain. Käyn koulussa, kaupassa, lenkillä, kaupassa taas (päätin palauttaa pullot), kaverilla, kävelen pidemmän kautta kotiin, vien illalla roskat.. kun jalkani eivät pysähdy, ajatukseni ehkä pysähtyy ja raskaat asiat pysyvät siellä alhaalla eikä minun tarvitse käsitellä niitä juuri nyt. Kaikki on ihan tarpeeksi hyvin, kun keskityn tähän.
Kun kukaan ei näe millä itseni suojaan, he eivät voi sitä rikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro ajatuksistasi